Jan Nåls

Yliopettaja, Mediakulttuuri

Puhelinnumero:050 521 76 47

Käsikirjoittaja ja tutkija Jan Nåls haluaa yhdistää akateemisen tutkimuksen ja luovan työn. Hänen ensisijainen kiinnostuksen kohde on tarinankerronta ja empatia, ja miten nämä toimivat eri medioissa. Hän haluaa ymmärtää miten tarinat voivat herättää empatiaa eri yhteiskunnallisissa yhteyksissä, ja miten tarinat toimivat eri kulttuurien välisessä kommunikaatiossa. Hänen omien sanojen mukaan: "Minä haluan jakaa intohimoni tarinoita kohtaan ja tutkia miten me voimme luoda siteitä ihmisten välille tunteiden avulla."

Nåls on ollut aktiivinen interkulttuurisen kommunikaation opetuksessa ja tutkimuksessa viimeiset 15 vuotta. Hänen väitteli tohtoriksi 2019 Helsingin yliopiston valtiotieteen laitoksessa. Hänen aiheensa oli empatian funktiot kulttuurien välisissä tarinoissa, etenkin dokumenttielokuvissa. Hän toimii lehtorina Arcadassa jossa hän opettaa käsikirjoitusta ja ohjausta sekä dokumenttielokuvan että fiktion saralla. Nåls toimii myös käsikirjoittajana elokuvan ja teatterin parissa. Omassa taiteellisessa tuotannossaan häntä kiinnostavat juurettomuus, identiteetti ja valta. Luovat yhteisöt - ja erilaiset fyysiset ja henkiset saarekkeet - ovat erityinen kiinnostuksen kohde. Nåls yhdistää teoreettisen ymmärryksen kognitiosta ja kommunikaatiosta käytännön ymmärrykseen tarinoista.

Vuosina 2006-16 Nåls toimi koordinaattorina vaihtohjelmassa North South South exchange programme johon osallistui elokuva- ja media alan oppilaitoksia Etelä-Afrikasta, Ghanasta ja Suomesta. Ohjelman nimi oli “Training producers for ecological broadcasting”. Sen fokus oli dokumenttielokuvassa ja siihen osallistui yli 200 opiskelijaa ja opettajaa.

Akateemisia julkaisuja:

Nåls, J. (2016). Drawing the Unspeakable-Understanding ’the other’ through narrative empathy in animated documentary.The International Journal of Film and Media Arts. Vol 1, No 1.

Nåls J. & Hyde-Clarke N. (2017). Lost and Found: Making Sense of Foreign Spaces and the Self with Public Transport. Journal of Intercultural Communication Research.

Nåls, J. (2018). The Difficulty of Eliciting Empathy in Documentary in Brylla C. and Kramer M. (Eds) Documentary and Cognitive Theory. Palgrave.

Nåls J. (2017). The Changing Cinema Spaces of Accra – Fragmented Spectatorship and the Loss of Empathy. Journal of African Cinemas. Volume 9, vol. 2-3, pp. 189-202.

Nåls J. (2018). Documentary Subjects Talk Back – Relational Empathy and Ethics in Intercultural Documentary Film Education. Film Education Journal 1.2.

Nåls J. (2019). Making the strange familiar: The functions of empathy in intercultural film narrative. University of Helsinki.

Tietokirjallisuus:
Viirusboken. (2007). Söderströms förlag.

Skenographia. (2015). Schildts&Söderströms.

Gränsfall: Algoth Niska. (2014). SFV.

Spelhandboken (2000) and Urheiluvedonlyönti (1999) ESBC (kanssakirjailijat Antti Kuronen och Jorma Vuoksenmaa)

Pelaajalta pelaajille (2016).

Skärisboken. (2019). Skärgårdsteaterns väl r.f.

Käsikirjoitus/dramatiikka:

Vägsjälar. (1998). Tv-sarja 8 osaa FST/Fiktionen. Dir.:Titte Törnroth. Med Marina Meinander.

Sommartider. (1999). . Claes Olsson/Kinoproduction. Dir. Klaus Härö.

Nordpoolen. (2006). Prod. Labbet

Donkey Hot Show. (2007). . Svenska Teatern (med Paula Rehn-Sirén).

Dance on thin ice. (2017). Novellfilm. Dir.: PV Lehtinen. Cineparadiso & YLE.

Dramaturgi Badrumsliv. (2019). Dir.: Kaya Pakaslahti. Moilo.

LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/jan-n%C3%A5… Ulkoinen linkki

Jan Nåls